Pihlajasaari, Helsinki, Vierassatama
Urbaani Pihlis. Pihlajasaari on Helsinkiläisille tuttu ja suosittu kohde kesäpäivän viettoon. Sinne pääsee Helsingistä vesibusseilla muutamasta eri paikasta ja aluksia kulkee usein. Jos päivä on vähänkään aurinkoinen, niin vesibussit ovat myös usein aivan täynnä, mutta isolle saarelle mahtuu kyllä paljon porukkaa, eikä siellä koskaan ole mitenkään liian ahdas fiilis. Venekaveri tietenkin menee Pihliksen veneellä. Päiväretkikohteena se on mitä mainioin ja kyllä saaressa usein näkee yöpyviä venekuntiakin. Laiturimaksuja ei ole edes yöpyville veneille.
Saapuminen saaren pohjoispuolella olevaan satamaan on helppo. Merisatamasta sinne on vain muutaman minuutin ajomatka. Saaren pohjoispuolella olevalla vesialueella on usein melko kova trafiikki. Samoilla väylillä kulkee usein paljon risteävää vesiliikennettä. On vesibussia, Tallinnan laivaa, Länsiterminaalin liikkuvaa jättiristeilijää, Kilpapurkkareita, Proomuja yms. Sopu kuitenkin antaa sijaa ja ruuhkaisesta väyläalueelta pääsee kuitenkin helposti lähestymään Pihliksen satamaa. Vierasveneille on paikkoja kahdessa eri laiturissa. Pohjoisesta katsottuna vasemmalla on ns. päälaituri, jossa on pieni t-haara kärjessä. Mereltä päin katsottuna päälaiturin t-haarassa ja oikealla puolella on poijut hieman kauempana laiturista kuin vasemmalla puolella. Päälaiturissa on lähellä rantaa aisapaikkoja pienemmille veneille (2,5 tai 3m). Pohjoisesta (mereltä) päin katsottuna oikealla on toinen laituri. Siinä on myös aisapaikkoja. Ne ovat arviolta jopa 3,5m leveitä. Muut osat tuosta laiturista on varattu huoltoveneille ja vesibusseille. Kesäpäivinä laituri on yleensä täynnä, mutta vaihtuvuus on myös kova, eli hetken odottelulla yleensä aina löytyy paikka. Läheisillä ruuhkaväylillä liikkuvien veneiden ja alusten takia laiturissa on melko paljon aallokkoa. Myös pohjoisen- ja lännenpuoliset tuulet tuovat laituriin jonkin verran aallokkoa
Päälaiturilla on sähkötolpat veneille ja laiturin rannan puoleisessa päädyssä on vesihana, josta saa vesijohtovettä kannuun. Saarelta löytyy upeita hiekkarantoja, sekä eteläpuolelta myös hienoja kalliorantoja. Muita palveluita ovat vuokrattavat saunat, sekä kiva terassiravintola josta saa ruokaa ja juomaa. Läntisellä hiekkarannalla on kahvila/kioski. Asiallisia keittokatos/grillipaikkoja pöytäryhmineen on pari kappaletta ja niissä on polttopuut "talon" puolesta. Suhteellisen siistejä vessoja on pitkin saarta. Myös "huviloita" on vuokrattavaksi vaikka erilaisia tilaisuuksia varten. Saarten ympäri kulkee kiva ulkoilureitti.
Jos haluaa mennä nauttimaan aurinkoista päivää ilman rihman kiertämää, niin siihenkin löytyy itäisen saaren puolelta oma paikka. Naturisti alueelle on opasteita pitkin saarta.
Pihlajasaari on yksi Venekaverin lempipaikoista ja siksi saakin arvosanaksi: Kiitettävä.